Arkkitehtitoimisto NOAN suunnittelee Lamminrahkan lisäksi myös Hiedanrantaa ja Viinikanlahtea

17.6.2020

NOAN on arkkitehtitoimisto, joka on perustettu vuonna 2017. Yrityksellä on toimistot Tampereella ja Helsingissä, ja se työllistää viiden arkkitehdin lisäksi neljä arkkitehtiopiskelijaa.

NOANin nuoret arkkitehdit ovat nyt suunnittelemassa Tampereen uusien kaupunginosien lisäksi myös Lamminrahkaa.

NOANin perustajat keräävät ideoita suunnitteluun maailmalta. He haluavat nähdä erilaisia ajattelutapoja suunnitella, jolloin omaa kulttuuriaan voi ymmärtää entistä paremmin.

Heidän oma näkemyksensä vahvuuksistaan on rento ote studiotyöskentelyyn sekä lapsenomainen mielenkiinto asioihin. Suunnittelutyöhön heittäydytään ja uskalletaan kokeilla hulluiltakin tuntuvia ideoita.

Yritys on menestynyt kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa ja saanut mainittavia sijoituksia myös kotimaisissa kilpailuissa.

Lähde: Aamulehti 14.6.2020

Linkki Aamulehden juttuun (tilaajille)

uutisia lamminrahkasta

6.11.20

Aitolahdentien ja Mossin puistokadun risteyksen maanrakennustyöt ovat valmistuneet

5.11.20

Lamminrahkan energiayhteistyö on uraauurtavaa

4.11.20

Rissonkadun rakentaminen alkaa

30.10.20

Rissonkadun urakka, Kangasala

30.10.20

Rissonkadun rakennusurakka