Ensimmäinen asemakaava lainvoimainen

5.7.2019

Lamminrahkan ensimmäinen asemakaava on laadittu alueen eteläosaan. Siihen sisältyy noin puolet koko Lamminrahkan asemakaavoitettavasta alueesta. Kaavaa mahdollistaa kodin noin 3800 asukkaalle ja noin 1600 työpaikkaa. Rakennusoikeutta syntyy yhteensä noin 330 000 kem2.Valtaosa asuinrakennusoikeudesta on kerrostaloissa, mutta asemakaavaan sisältyy myös yhtiömuotoisia pientalokortteleita, kaupunkivilloja, kaupunkipientaloja ja parisenkymmentä omakotitalotonttia.Kaavaan ei sisälly tonttijakoa, vaan se laaditaan erillisenä kortteleittain ennen tontinluovutusta. Kaavassa on myös pääosin väljät rakennusalat, monin paikoin koko kortteli. Kyseessä on Lamminrahkan sovellus paljon huomiota saaneesta ns. joustavasta kaavasta, jolla voidaan reagoida joustavasti kysyntään ja suhdanteisiin.Kaavan aineistot (kaava nro 785)

uutisia lamminrahkasta

29.5.20

Vesikatko Rissonkadulla 3.6.2020 - asukkaiden on hyvä varata talousvettä ennen katkoa

25.5.20

Rissonkadun ja Vasamamittarinkadun risteysalue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä vesi- ja viemäritöiden vuoksi

20.5.20

Lamminrahkan rakentaminen etenee - Mossin puistokadun urakointi alkanut

20.5.20

Ojalan ja Lamminrahkan metsäalueet ovat ulkoilijoiden käytössä myös rakennusaikana

15.5.20

Rissonkatua jatketaan Kangasalan rajalle