Lamminrahkaan suunnitteilla kauppakeskus

16.5.2022

Lamminrahkaan, Lahdentien ja eritasoliittymän kulmaukseen on suunnitteilla kauppakeskus. Alueen asemakaavamuutos on käynnistymässä kesällä ja rakentaminen on tavoitteena alkaa ensi vuonna. Uuden kauppakeskuksen on määrä avata ovensa vuonna 2025. Valmistuttuaan kauppakeskus tulee tarjoamaan työpaikkoja reilusti yli sadalle ihmiselle.Kauppakeskukseen on tulossa valtakunnallisia erikois- ja päivittäistavarakaupan toimijoita sekä muutama pienempi erikoistavarakauppa. Vuokraneuvottelut potentiaalisten vuokralaisten kanssa ovat tällä hetkellä käynnissä. Kauppakeskushankkeen kehittäjinä toimivat kangasalainen Rakennusliike Tikirak Oy ja tamperelainen Suomen Aluerakennuttaja Oy.Kauppakeskus toteutetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti: Lämmityksessä hyödynnetään Tampereen Sähkölaitoksen uusiutuvista tai jätteestä tuotettua kaukolämpöä ja hukkalämpö hyödynnetään alueen kaukolämpöverkossa. Katoille asennettavilla aurinkopaneeleilla pystytään tuottamaan jopa kolmannes kauppakeskuksen sähköntarpeesta ja älykkäiden järjestelmien avulla energiankulutusta tai vaikkapa valojen käyttöaikaa voidaan seurata jopa huonetasolla.Rakennusliike Tikirak Oy:n ja Suomen Aluerakennuttaja alkukevään 2022 dronevideo Lamminrahkan alueesta täältä.

uutisia lamminrahkasta

21.4.22

Lamminrahkan Katufiestassa herahtaa vesi kielelle

19.4.22

Lamminrahkan ensimmäisen keskustakerrostalon ennakkomarkkinointi käynnistyi

8.4.22

Lamminrahkan asuinrakentaminen käynnistyi

29.3.22

Lamminrahkan Katufiesta herättää eloon rakentuvan kaupungin

25.3.22

T2H:n As Oy Kangasalan Mesin kerrostalokotien ennakkomarkkinointi alkanut