Lamminrahkan koulun pedagoginen käsikirja on nyt julkaistu

11.6.2020

Käsikirja perustuu osallistuvaan oppimiseen, yhteisöllisyyteen ja liikuntaan luonnossa.

Lamminrahkan koulun tavoitteena on kannustaa oppilaita osallistuvaan oppimiseen, omatoimisuuteen, vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen. Sekä ulko- että sisätilat on suunniteltu niin, että omatoiminen ohjautuvuus ja luovuus ovat tärkeässä asemassa.

Koulussa edistetään vahvasti kestävää elämäntapaa. Kengät jätetään telineisiin ja koulussa sisällä kuljetaan vain ilman ulkokenkiä.  Kaikki jätteet kierrätetään ja ruokahävikin pienentäminen on jatkuvana tavoitteena.Energiaa, vettä ja materiaaleja pyritään säästämään sekä lähiympäristöstä huolehditaan. Kun koulun arjessa toteutetaan jatkuvasti näitä tapoja, lapset ja nuoret oppivat luonnollisin keinoin pitämään huolta ympäristöstään.

Koulupäivien aikana käytetään kestäviä liikkumismuotoja. Julkinen liikenne ja koulupyörät ovat aktiivisessa käytössä ja liikuntatunneilla hyödynnetään lähiliikuntapaikkoja. Oppilaita kannustetaan kulkemaan koulumatkat omin jaloin.

Oppiminen tapahtuu entistä useammin monialaisina oppimiskokonaisuuksina, ei niinkään yksittäisinä oppiaineina. Oppimisalueena Lamminrahkassa toimii koko koulu.  Ulko- ja sisätilat tukevat oppilaiden omatoimista ohjautuvuutta ja luovuutta.

Koulun piha ja lähiympäristö ovat osa oppimisympäristöä. Piha houkuttelee liikkumiseen ja sitä käytetään monipuolisesti sekä väli- että oppitunneilla Liikkuvan koulun periaattein opetusta suunnitellaan siten, että oppilaat ovat aktiivisia toimijoita.

Lamminrahkan koulukeskuksesta tavoitellaan koko uuden asuinalueen yhteisöllistä kohtauspaikkaa, joka olisi avoin aamusta myöhäisiltaan. Tavoitteena on tilojen tehokkuus ja muunneltavuus ja sitä kautta niiden monipuolinen käyttö.

Lataa käsikirja tästä: Lamminrahkan pedagoginen käsikirja

uutisia lamminrahkasta

13.5.25

Kangasalan kaupunki käynnistää palveluliikenteen Lamminrahkassa

25.3.25

Lamminrahkan Katufiesta x Lamminrahka Trail Run 3.5.2025

14.3.25

Lamminrahkan pysäköintiin parannusta - Kyläpuunaukion pysäköintialue on otettu käyttöön

21.2.25

Lamminrahkan pohjoisosan rakennusurakka etenee.

20.2.25

Vuoden rakennushanke kunniamaininta Lamminrahkaan