Lamminrahkan liikuntapuisto sai valtionavustusta 0,2 M€

9.6.2022

Kangasalan kaupungille on myönnetty liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta Lamminrahkan liikuntapuiston rakentamiseen. Avustuksen suuruus on 190 300 euroa ja avustuksen myöntäjänä on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Liikuntapuiston pohjarakenteet on jo tehty ja avustusta myönnettiin liikuntapuiston toisen vaiheen rakentamiseen. Liikuntapuiston kokonaiskustannus on noin 2,2-2,5 miljoonaa euroa. Liikuntapuisto valmistuu kokonaisuudessaan kesällä 2023.

Liikuntapuisto rakennetaan aivan Lamminrahkan kaupunginosan keskustaan, tärkeimpien kulkureittien risteykseen, torin ja koulukeskuksen viereen.Alue on pinta-alaltaan noin 2 hehtaaria. Liikuntapuisto tulee olemaan hyvin saavutettavissa ja sinne on helppo tulla jalan ja pyörällä lähiympäristöstä. Alueelle saapumista tukevat myös joukkoliikenteen rakentuva verkosto alueella ja yleiset paikoitusalueet. Liikuntapuisto tuleekin palvelemaan Kangasalaa ja Lamminrahkaa laajemmin koko Tampereen kaupunkiseudun asukkaita.Alueelle on suunniteltu tekonurmipintainen pelikenttä, monitoimiareena, padel-kenttä, ulkokuntoilupaikka sekä juoksusuora ja pituushyppypaikka. Kaikista pelikentistä tehdään aidattuja.Puiston pinta-alaltaan suurin toiminto on tekonurmipintainen pelikenttä, jonka mitoitus mahdollistaa täysimittaisen jalkapallon pelaamisen tai kentän jakamisen rinnakkaisille poikittaisille peleille. Kentällä voi pelata myös koululais- tai harrastetason pesäpalloa. Talvella tekonurmikenttä jäädytetään luistelua ja mailapelejä varten. Pienempi peliareena liikuntapuiston eteläpäädyssä tarjoaa mahdollisuuden mm. jalkapallon ja koripallon pelailulle. Talvisiin toimintoihin liikuntapuiston alueella kuuluvat hiihtäminen, mailapelit ja luistelu. Hankkeen tavoitteena on luoda Lamminrahkaan monipuolinen liikuntapuisto, joka palvelee ympäri vuoden laajoja käyttäjäryhmiä sekä viereisen koulukeskuksen oppilaita ja päiväkotilapsia.

Liikuntapuiston toteutus tukee Kangasalan kaupungin kaupunkistrategiaa luomalla ja kehittämällä uusia liikunta- ja vapaa-ajanviettopaikkoja kaupunkilaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi. Lamminrahkan kaupunkisuunnittelussa on pyritty edistämään monin keinoin liikunnallista elämäntapaa ja liikuntapuisto on yksi osa tätä tavoitetta.

uutisia lamminrahkasta

13.8.25

TT Toimitilat allekirjoitti maanvuokrasopimuksen Lamminrahkaan

8.8.25

Ukkosmyrsky kaatoi puita Lamminrahkassa

13.5.25

Kangasalan kaupunki käynnistää palveluliikenteen Lamminrahkassa

25.3.25

Lamminrahkan Katufiesta x Lamminrahka Trail Run 3.5.2025

14.3.25

Lamminrahkan pysäköintiin parannusta - Kyläpuunaukion pysäköintialue on otettu käyttöön