Lamminrahkan toinen asemakaava käynnistyi, laaditaan pohjoisosaan

30.9.2021

Lamminrahkan toisen asemakaavan laatiminen käynnistyi lautakunnan päätöksellä. Asemakaava nro 881 sijoittuu Lamminrahkan pohjoisosaan ja rajautuu kahdelta sivulta Tampereen rajaan ja Ojalan kaupunginosaan. Ensimmäisen eli eteläosan ja toisen eli pohjoisosan asemakaavojen väliin jää toistaiseksi vielä asemakaavoittamaton alue voimalinjan ja ratitiotievarauksen vuoksi.Alueen pinta-ala on noin 46 hehtaaria ja asukaslukutavoite noin 2000 asukasta (noin 90 000 kerrosneliömetriä).Tavoitteena on vastata erityisesti pientalotonttien kysyntään, mutta kokoojakatujen varsille tulee myös kerrostalovaltaisia kortteleita. Tavoitteena on saada uudelta asemakaava-alueelta haettavaksi noin 100 omakotitalotonttia ja noin 40 kaupunkipientalotonttia parin vuoden päästä, 2023. Lisäksi haettavaksi tulee rivitalo-, paritalo- ja pientaloyhtiöiden tontteja. Alueelta varataan tontti myös Lamminrahkan toiselle pienten lasten yksikölle.

Tavoitteena on kaavaluonnoksen käsittely lautakunnassa talvella 2022 ja kaavaehdotuksen syksyllä 2022 ja että kaava on lainvoimainen loppuvuodesta 2022.

Pohjoisen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 21.10.–19.11.2021 Kangasalan kaupungin teknisessä keskuksessa, os. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi. Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi jättää 19.11.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen osoitteessa Urheilutie 13 tai postitse osoitteeseen Kaavoitus, PL 50, 36201 Kangasala.

Pohjoisen asemakaavan rajaus punaisella yllä, pohjalla Maanmittauslaitoksen ilmakuva vuodelta 2020.

uutisia lamminrahkasta

19.12.24

Y-säätiön ARA-hanke valmistuu vuoden vaihteessa

29.11.24

Asuntosäätiön ja NCC:n hanke etenee aikataulussaan

8.11.24

Lamminrahkan asukaspysäköinti voimaan jo Ma 11.11.2024

29.10.24

Kaupunki helpottaa Lamminrahkan pysäköintitilannetta - asukaspysäköinti voimaan marraskuun puolivälissä

25.10.24

Lamminrahkassa bussi kulkee