Tiedotteita urakoiden tilanteesta

26.5.2021
Rissonkatu_vesihuoltolinjat

25.5.2021Rissonkadun vesihuoltolinjat on pääosin rakennettu. Viimeiset liitäntätyöt urakka-alueen rajoilla suoritetaan, kun tarvittavat testaukset on saatu suoritettua. Vesihuollon lisäksi myös katualueen kaapelisuojaputket on pääosin asennettu. Urakka-alueen ja vt12 väliin tuleva meluvalli on lähellä lopullista muotoaan. Meluvallin istutus- ja vihertyöt tehdään vielä erikseen urakan myöhemmässä vaiheessa.Tällä hetkellä on käynnissä kadun rakennekerrosten rakentaminen sekä reuna-alueiden muotoilu. Lisäksi tehdään vesihuoltolinjojen rakentamista kohti viheralueilla sijaitsevia pumppaamoita.Kesän aikana asennetaan katualueen kiveykset ja muut suunnitelmien mukaiset rakenteet. Katualueet asfaltoidaan syksyn aikana, pois lukien Rissonkadun etelänpuoleinen kevyen liikenteen väylä. Kesän ja syksyn aikana rakennetaan myös alueen viheralueet sekä hulevesirakenteet pääosin valmiiksi siten, että pieniä viimeistely- ja kiveystöitä tehdään vielä keväällä 2022.

uutisia lamminrahkasta

16.10.24

Lamminrahkan pohjoisosan rakennustyöt on aloitettu, myös Kyläpuunaukio mukana

14.10.24

Lamminrahkaan tulossa koirametsä lähiaikoina

9.10.24

Lamminrahkan pohjoisosan puistosuunnitelma-ehdotus nähtäville

9.10.24

Kastellitalojen hanke etenee - 45 uutta rivitalovuokra-asuntoa Lamminrahkaan

8.10.24

Arkkitehtuurin Finlandia: Koulukeskukselle kunniakirja, voitto Tammelan stadionille!