Lamminrahkan Katufiesta

Lamminrahkan Katufiesta
lauantai 4.9.2021 klo 10-17 

TAPAHTUMA PERUTTU KORONATILANTEEN VUOKSI.
Tapahtuma järjestetään syksyllä 2022.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Lamminrahkan Katufiesta herättää eloon rakentuvan kaupungin. Tule tutustumaan alueen asuntotarjontaan ja elämään Lamminrahkassa! Luvassa kiinnostavaa ohjelmaa koko päivän.

 

Koko perheen ohjelma

Esiintymislavalla lapsia ja aikuisia tanssitavat Mutaveijarit, Janne Laurila & Hot Heroes, Nieminen & Litmanen, sekä Jytäjyrsijät. Tapahtuman juontaa Janne Laurila.

Klo 10.30 Mutaveijarit
Klo 12 Janne Laurila & Hot Heroes
Klo 13 Nieminen & Litmanen
Klo 15.30 Jytäjyrsijät

Koko päivän tapahtumassa mukana Taitokeskus Kangasalan taidetyöpaja, kiipeä ohjaamoon Louhintahiekan kaivinkoneet, Arkkitehtuurikoulu Tiilen kaupunkirakennustyöpaja, Kirjastoauto Konstan sanasuunnistus, sekä keppihevosrata. Mukana myös partiolaisten luontoaiheista ohjelmaa, kisailuja ja visailuja. Herkullisesta ruokatarjonnasta tapahtumassa vastaavat mm. Katukeittiö Leidi sekä Vehoniemen Automuseo, jolla tarjolla Tredun ammattiopiskelijoiden valmistamaa artesaanijäätelöä.

Tutustu Lamminrahkaan

Ohjattuja polkujuoksu- ja kävelylenkkejä Lamminrahkan metsissä, tapaa rakennuttajia ja tutustu alueen tulevaan asuntotarjontaan ja asuinympäristöön, Ojalassa ja Lamminrahkassa haettavana olevien tonttien esittelyjä.

 

Saapuminen

Tapahtuma järjestetään Lamminrahkan ensimmäisellä valmiilla katuosuudella, Mossin puistokadun eli pääkadun ensimmäisellä osuudella Lamminrahkan eritasoliittymältä Rissonkadun kiertoliittymään. Tapahtumapäivänä Lamminrahkaan pääset saapumaan julkisilla kulkuvälineillä, kävellen, jalan ja omalla autolla. Suosittelemme saapumista julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen.

 

Juhlan mahdollistavat

Kangasalan ja Tampereen kaupungit, sekä tapahtuman yhteistyökumppanit ja alueen rakennuttajat: Aito Säästöpankki, Sp-koti, Tampereen sähkölaitos, Kangasalan Sanomat, OP Kangasala, sekä NCC Suomi Oy, Rakennusliike J. Malm Oy, Hartela Länsi-Suomi Oy, Insinööritoimisto LaRa Oy, Rakennus Kodix Oy, T2H Pirkanmaa Oy, Pirkanmaan Vuokratilat Oy, PEAB Oy, Evesa Oy ja Visura Oy.

 

Lisää tietoa tapahtuman lähestyessä