Lamminrahkan torille haettiin pysyvää julkista taideteosta avoimen taidekilpailun kautta. Kilpailun voittajaksi valittiin teosehdotuksellaan Vesileikki kuvanveistäjä Riitta Huttunen 46 teosehdotuksen joukosta. Huttusen teos on pronssiveistos, joka saa muotonsa kahden kuvitellun hahmon päälle suojaksi laskeutuneesta kankaasta. Huttusen teoksen materiaalisuus ja mielikuvitusta ruokkiva muoto hurmasivat kilpailun palkintolautakunnan. Myös teokseen liittyvä ajatus suojan antamisesta ja teoksesta kohtaamispaikkana puhuttelivat Lamminrahkan torin kokonaisuudessa.
Toiseksi sijoittui Pekka Jylhän teosehdotus Peili ja kolmanneksi Jaakko Nikkolan teosehdotus 7×7. Lisäksi palkintolautakunta päätti jakaa kunniamaininnat Toua Heinosen ja Julia Kukkosen työryhmän ehdotukselle Lajien piiri sekä Jarkko Rothin teosehdotukselle Rakastaa, ei rakasta, rakastaa.
Kilpailuohjelmassa korostettiin torin toiminnallisuutta ja tulevan taideteoksen toivottiin tukevan torin muodostumista rakentuvan Lamminrahkan alueen sydämeksi, jossa kiteytyvät tavoitteet vireästä, vehreästä, yhteisöllisestä ja ihmisläheisestä kaupunkikylästä. Jätetyt kilpailuehdotukset lähestyivät toiminnallisuutta ja toria eri tavoilla.
”Oli hienoa nähdä miten eri tavoilla taiteilijat olivat toria paikkana lähestyneet ja miten oivaltavasti ja raikkaasti toiminnallisuutta oli taiteen kautta ajateltu. Kuparin vihreä patina sopii hyvin Lamminrahkan metsäiseen maisemaan. Yksimielisesti valitussa voittajaehdotuksessa palkintolautakuntaa puhutteli erityisesti se, miten teos luo torille kohtaamispaikan ja miten teoksen muotokieli innostaa kuvittelemaan. Lisäksi palkintolautakuntaa ihastutti se, että teos ei ole ainoastaan visuaalinen, vaan tilallisuus ja kaiku tuovat siihen lisäulottuvuuden” palkintolautakunnan puheenjohtaja, Lamminrahkan projektipäällikkö Sanna Karppinen kuvaa.
Tavoitteena on, että tori ja tuleva teos valmistuvat kesällä 2023 samanaikaisesti viereisen koulukeskuksen ja liikuntapuiston kanssa. Kangasalan kaupunki aloittaa voittajaehdotuksen jättäneen kuvanveistäjä Riitta Huttusen kanssa neuvottelut teosehdotuksen tarkentamisesta ja toteutuksesta.
Torin teos tulee olemaan Lamminrahkan kolmas julkinen taideteos. Kaksi muuta teosta sijoittuvat Lahdentien (vt12) varren eritasoliittymän siltaan ja meluseiniin (ROP-taiteilijaryhmä) ja koulukeskuksen sisätiloihin (Ninni Luhtasaari). Lamminrahkaan tulee kaikkiaan noin parisen kymmentä julkista taideteosta. Eritasoliittymän ja koulukeskuksen teokset ovat prosenttiperiaatehankkeita, ja toteutus on osana kaupungin investointeja. Muut teokset, torin teos mukaan lukien, toteutetaan Lamminrahkan yhtiömuotoiset asuinkorttelit rakentavilta rakennusliikkeiltä kerättävillä lumovoimamaksuilla.