Koulun taideteos sukeltaa tunteisiin

26.3.2021

Lamminrahkan koulun taiteilija on valittu. Taiteilija on julkisen taiteen parissa melko tuore, nouseva nimi, tamperelainen monilahjakkuus Ninni Luhtasaari. Hän on tunnettu keraamisista veistoksistaan ja kirjontatöistään ja menestynyt myös muusikkona. Moniosainen teoskokonaisuus valmistuu yhtä matkaa koulurakennuksen kanssa, ja avataan yleisölle elokuussa 2023, kun Lamminrahkan pienten lasten yksikkö ja alakoulu aloittavat toimintansa.

Kouluun tuleva teossarja koostuu useammasta teoksesta. Teokset sijaitsevat pääasiassa aulatiloissa, lisäksi pienempiä teoksia sijoittuu myös yllättävämpiin paikkoihin. Teokset koostuvat keraamisista, käsin tehdyistä ja mosaiikkimaisesti yhteen saumatuista laatoista.

Taiteilija Ninni Luhtasaari kertoo teoksista näin:

Teosten teemat liittyvät luonnonläheisyyteen sekä nuoruuden haasteisiin ja haaveisiin. Olen pyrkinyt siihen, että teokset olisivat samastuttavia ja välittäisivät lempeyttä ja kannustavuutta. Hahmot ovat muotokielensä kautta niin lähellä luontoa, että ovat selkeästi osa sitä. Myös valittujen lasitteitten värimaailma on suoraan luonnosta, eri vuodenajoilta.

Teossarja sopii hyvin Lamminrahkan tavoitteisiin yhteisöllisestä ja luonnonläheisestä alueesta. Myös teoksista välittyvä lämpö, humaanius ja ajattomuus osuvat yksiin Lamminrahkan alueen suunnitteluperiaatteiden kanssa. Teoksia on myös luontevaa käyttää apuna esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen ja äidinkielen opettamisessa. Teokset jättävät tilaa katsojan omalle tulkinnalle ja niistä löytyy varmasti uusia ulottuvuuksia lapsen kasvaessa.

Taiteilija valittiin teosluonnosten perusteella kutsukilpailussa, johon osallistui neljä taiteilijaa tai taiteilijaryhmää teosluonnoksineen. Heidät oli puolestaan valittu 124 kiinnostuneen taiteilijan lähettämän portfolion perusteella.

Lisätietoja:

Koulun neljä taiteilijaehdokasta valittu

Lamminrahkan koulun taiteilijahaku kiinnosti: 124 ehdokasta

uutisia lamminrahkasta

25.3.22

T2H:n As Oy Kangasalan Mesin kerrostalokotien ennakkomarkkinointi alkanut

22.3.22

Majanrakennusleirejä Lamminrahkassa kesä- ja elokuussa

15.3.22

Kaupungin tavoitteena nostaa Lamminrahkan itäisen läjitysalueen vuosittaista täyttömäärää ja mahdollistaa Lamminrahkan nopeampi rakentuminen

11.3.22

Lamminrahkaan Kangasalan ensimmäinen puukortteli - toteuttajiksi valittu Rakennusliike Tikirak Oy ja YH Kodit Oy

23.2.22

Asukashaku ryhmärakennuttamiskohde Haltijan Hovin paritaloihin käynnistynyt